Teemat

Kaivoskoulutusta Kolariin

Keski-Pohjanmaan aikuisopisto on voittanut Kolarissa järjestettävän rikastamotyöntekijäkoulutuksen kilpailutuksen.

12 opiskelijalle järjestettävä rikastus- ja murskausprosessin käyttö- ja kunnossapitotehtäviin valmistava aikuiskoulutus on suunnattu ammatinvaihtajille, joten aikaisempaa pohjakoulutusta alalta ei vaadita.

Marraskuun 26. päivänä alkavan koulutuksen aikana parannetaan opiskelijoiden englannin- ja ruotsinkielen taitoja, joten se mahdollistaa työllistymisen myös Ruotsin puolella sijaitseviin rikastamoihin.

Kaivosala on kehittynyt vauhdilla ja on muodostunut merkittäväksi kasvualaksi Suomessa. Vuodesta 2006 lähtien on uusia kaivoshankkeita käynnistynyt vuositasolla useita.

Keski-Pohjanmaan aikuisopisto on Suomen merkittävin rikastamotyöntekijöiden kouluttaja, ja järjestämme tällä hetkellä vastaavanlaista koulutusta muun muassa Sotkamossa, Pyhäsalmessa ja Ilomantsissa. 

 

Uudistuimme, mutta miksi?

Meille uudistuminen on jatkuva prosessi. Roolimme alueen johtavana aikuiskouluttajana ja yritysten kehittäjänä edellyttää uusia, tuoreita koulutuksia.

Eilisestä jätämme jäljelle sen, mikä on vielä käyttökelpoista asiakkaillemme. Tästä päivästä sen, mitä he tänään tarvitsevat. Huomisesta valitsemme ne, mitä asiakkaamme tarvitsevat tulevaisuutta varten.

Uudistu sinäkin! Tutustu tuoreisiin koulutuksiimme ja valitse itsellesi sopivin. Ota myös rohkeasti yhteyttä ja kerro meille toiveesi. Me kuuntelemme ja toimimme, asiakkaidemme parhaaksi, joka päivä.



Copyright KPAKK
Keski-Pohjanmaan aikuisopisto
Talonpojankatu 6
67100 KOKKOLA

info@kpakk.fi
puhelin (06) 825 0000


Kaikki yhteystiedot »
Katso kartta »